AS3 VALMENNETTAVAN TARINA "Pysähtyminen osaamisen äärelle"

Pitkän työuran aikana ei välttämättä tule pysähtyneeksi oman osaamisen äärelle, mutta irtisanomistilanne voi pakottaa siihen. AS3 ura- ja työnhakuvalmennettava Minna Korhonen kertoo, miten oman osaamisen äärelle pysähtyminen on auttanut häntä löytämään itsensä uudelleen sekä arvostamaan tähänastista työuraansa ja osaamistaan. 

"Olen pysähtymisen kautta löytänyt oman itseni ja osaamiseni uudelleen ja olen siitä äärettömän iloinen." Minna

"Kun irtisanominen tuli eteen omalle kohdalleni tuotannollisista ja taloudellisista syistä, halusin ilman muuta katsoa mitä valmennus on. Olen toiminut esimiehenä, joten minulla oli jonkinlainen käsitys valmennuksesta. Nyt olin kuitenkin itse tilanteessa toisella puolella valmennettavana."

"Oli hienoa, että valmentajani soitti minulle nopeasti irtisanomistilanteen jälkeen ja saimme sovittua ensimmäisen tapaamisen, jonne menin hyvällä mielellä. Koin heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen, että tämä on sitä mitä tarvitsen tässä vaiheessa elämääni. Matkan varrella valmennus kannattelikin minua tilanteessani monessa kohtaa. Olen tästä mahdollisuudesta osallistua valmennukseen kiitollinen edelliselle työnantajalleni. On todella tärkeää, ettei tällaisessa tilanteessa jää yksin."

"Kun aloitin työnhaun, en tiennyt millaiset työnhaun markkinat olivat tänä päivänä. Epäröin työllistymisen mahdollisuuksiani +50v työnhakijana. Minua auttoi paljon se, että minun annettiin ymmärtää heti valmennuksen alussa, että minulla on erittäin hyvä mahdollisuus työllistyä iästäni huolimatta. Nyt olen sen myös itse nähnyt käytännössä: ei sillä iällä ole merkitystä vaan osaamisella, asenteella ja omalla persoonallasi. Työnhauissani ikä ei ole tullut huomioiduksi missään vaiheessa ja en itse edes sitä ajattele ollenkaan vaan olen työnhaussa täysillä mukana."

"Olen tehnyt pitkään töitä, ja en ole oikein pysähtynyt sen äärelle mitä osaan. Uusi tilanteeni pakotti siihen. Olen sen kautta löytänyt oman itseni ja osaamiseni uudelleen ja olen siitä äärettömän iloinen."

"Kun lähdimme aluksi päivittämään CV:täni ja kartoittamaan osaamistani, valmentajani kehotti useaan kertaan käyttämään aikaa osaamiskartan rakentamiseen. Alkuun epäröin osaamiseni kirjoittamista ylös, koin jo tietäväni ne. Kuitenkin, kun aloin oikeasti miettiä mitä olen urani aikani tehnyt ja käytin siihen paljon aikaa, listasta tuli pitkä ja huomasin miten paljon osaan. Tästä oli valtavasti hyötyä oman itsearvon kasvamisessa ja nosti oman työnhaun uusiin korkeuksiin. Kokemus oli minulle myös puhdistava: voin olla tyytyväinen ja ylpeä tähänastisesta työurastani ja osaamisestani. Nyt minun täytyy vain löytää työnantaja, joka ymmärtää arvoni ja uskon näin käyvän."

"Kun olin laittanut mustaa valkoiselle

  • Mitä olen tehnyt?
  • Missä koen olevani hyvä?
  • Mitkä ovat TOP kärkiosaamiseni?

lähdimme vastausten kautta miettimään, millaisia töitä haluan hakea. Peilasimme omaa osaamistani tahtotilaani keskustellen yhdessä valmentajani kanssa. Sen sijaan että jatkaisin saman polun kulkemista, tilanteeni antoi mahdollisuuden miettiä uusia mahdollisuuksia osaamiskarttani mukaisesti. Se antoi myös uskoa ja rohkaisua hakea muita töitä kuin mitä olin tehnyt edelliset vuodet. Aiemmissa töissä saamaani oppia voisin hyödyntää myös muunlaisissa tehtävissä. Tämä oli iso älynväläys: minun ei tarvitse jäädä paikalleni, jos en niin halua. Aina voi oppia uusia asioita, jos itse haluaa”.

"Valmennus opetti minua ihmisenä ja herätti tuntemaan oman arvoni. Se aiheutti myös tunteita, joita en uskonut sen tekevän. Tapaamiset valmentajani kanssa olivat paljon merkityksellisimpiä kuin olisin alussa uskonut. Joka kerta kun tulin valmennuksesta, minulla oli hyvä olo ja usko siihen, että minulla on paljon vielä annettavaa työrintamalla. Sain myös henkisesti paljon apua ja ymmärrystä."

"Teimme yhdessä valmentajani kanssa pohjatyöt kuntoon. Koen että työhakuni nousi selkeästi tasolle, millä uskon myös jatkossa pärjääväni työnhauissa."

Minnan terveiset muille samassa tilanteessa oleville:

  • Mikäli sinulle tarjotaan valmennusta työnhaun tueksi, älä jätä osallistumasta vaan lähde avoimesti mukaan ja ota vastaan juuri se apu mitä sinä itse tilanteessasi tarvitset. Työnhaku ei ole helppoa, mutta yksin ei tarvitse yrittää pärjätä.
  • Valmennus on myös todella hieno mahdollisuus löytää itsensä ja oma osaaminen, sekä ymmärtää missä on hyvä ja mitä vielä haluaisi tehdä. Valmennuksessa sinulla on ammattilainen apunasi, kannattaa hyödyntää sitä!
  • Maailma muuttuu niin nopeaa vauhtia ja kelkasta on helppo tipahtaa, mikäli omat työnhaun dokumentit eivät ole päivitettynä ajanmukaisiksi. Minulla ei ole ollut tarvetta päivittää CV:täni pitkään aikaan, joten valmennuksen aikana aukesi valtava maailma! Yksin tämä työ olisi ollut raskasta ja hidasta, nyt minulla oli selkeä sykli tekemisessä ja loistava valmentaja apuna.
  • Tee oma pohjakartoitus hyvin, ole avoin ja rehellinen. Kerro avoimesti omat pulmasi ja missä koet olevasi hyvä ja missä et. Sillä on paljon merkitystä siinä, mikä on oma kiinnostuksesi kohde ja millaisia töitä sinun kannattaa hakea. Ole myös aktiivinen, valmentaja ei tee töitä puolestasi vaan auttaa siinä. Työnhaun dokumenteista tulee juuri niin hyviä kuin itse niistä teet.
  • Ole avoimin mielin, älä odota liikoja mutta mahdollista se, mitä kaikkea voit saada. En itse asettanut valmennukselle mitään odotuksia vaan lähdin avoimin mielin mukaan. Se yllättikin, miten paljon sain. Valmentajan apu ja kaikki mitä hänelle puhut, on lisäksi luottamuksellista. Se on ollut itselle tärkeää ja koin, että valmentaja aidosti oli kiinnostunut minusta.